Leijuvan Lahnan kokous

Yhteensattumien summana kesäkuun alussa kokoonnuimme uudessa paikassa, eli Leijuvan Lahnan kabinetissa. En suosittele, en ainakaan, jos väkeä on paikalla yli 10 henkeä ja meitä oli yli 20! Tunnelma oli kuin saunassa, vaikkei hellepäivä ollutkaan.

Tämän innoittamana keskustelimme hiukan kokouspaikoista ja ennakkoilmoittautumisista, edes noin arviointimielessä. Ideoimme esimerkiksi, että Facebookissa julkaistaviin kokouskutsuihin itse kukin voisi aktiivisemmin merkitä osaltaan ainakin todennäköisen tilanteensa – ihan siihen asti, että sisään pääsisivät vaan ilmoittautuneet ei ole tarkoitus mennä, ehkä niin, että tuoli riittää vaan ilmoittautuneille :-) Jäsenistöstämme vain 15 prosenttia ei käytä sosiaalista mediaa, joten Facebook-ilmoittautumisten tarkkuus olisi kyllä riittävä.

Heinä- ja elokuun kokousten ajat ja paikat pyritään ilmoittamaan mahdollisimman pian.
Myös ruokaravintoloiden käytöstä kokouspaikkana oli puhetta, ehkä voisimme joskus kokoontua, vaikka ylimääräisenä kokouksena esimerkiksi jäsenemme perheen perustamassa Cubanska -ravintolassa? Myös Hangossa on tarjolla ylimääräinen jäsentilaisuus 27.6. – lisätietoja mailissä tai Facebookissa.

Toki kokouksessa käytiin läpi myös toukokuun matkoja. Kohteina oli ollut mm. Viro, Jordania (ihanan väljää tässä maailmantilanteessa), Etelä-Amerikkaa useamman maan (Argentiina, Uruguay, Bolivia, Paraguay, Brasilia, erityisesti Unescon maailmanperintäkohteet) verran, Kanada ja Kroatia. Kanadan matkasta voi halutessaan lukea lisää Meriharakka-blogista ja Kroatian purjehdusreissusta Ne Tammelat -blogista.

meriharakka
tammelat

Liisan tekemän noin puolen vuoden mittaisen pääosin Etelä-Amerikkaan suuntautuneen matkan tiimoilta päädyimme myös keskustelemaan korteista ja käteisestä. Argentiinassa ei saanut luottokortilla rahaa automaateista, joten vähintään sen takia piti pistäytyä Uruguayn puolella, joka on varautunut tilanteeseen siten, että heti lauttarannassa on lukuisia automaatteja. Euroopassa – ja vaikka Kanadassa – käteistä ei enää juuri tarvita, mutta jos sitä tarvitsee, niin sitä voi nostaa turvallisesti ja melko edullisesti Revolut-kortilla. Jos Revolut-tyyppinen kortti ei ole tuttu, niin tässä ainakin yksi suomenkielinen kuvaus siitä. Fyysisen kortin saa ilmaiseksi vaikka lentokentän automaateista – ellei sattunut saamaan omaansa kokouksessa tarjolla olleista korteista :-)

Myös Yhdysvaltain viisumeistä päädymme aina silloin tällöin keskustelemaan. Siihen luottaminen, että passissa ei ole leimaa kielletyistä maista, ei välttämättä jokaisen kohdalla toimi ja jos ESTA-hakemuksessa on tullut valehdeltua käytyjen maiden osalta, niin seurauksena voi olla pitempikin maahantulokielto. Normaalin kesän tapaan passien uusiminen pääkaupunkiseudulla on taas haastavaa, mutta ainakin aikaisemmin ympäristökunnissa, vaikka Lohjalla, se on onnistunut paikan päällä käytännössä jonottamatta.

Toukokuun kokouksessa oli kuulemma keskusteltu myös siitä, että jos paikalla on uudempia jäseniä, niin kokouksissa pitäisi ehkä esitellä paikallaolijat edes lyhyesti. Tällä kertaa noin kaikki taisivat jo tuntea toisensa, mutta muistutuksena, että lyhyet esittelyt voi lukea myös nettisivuiltamme kohdasta Maailmanmatkaajia. Jos kuvauksissa on omalta osin päivitettävää, niin laita viestiä vaikka maailmanmatkaajat at gmail dot com.

2 Comments

  1. Kannatan Cubanska-ravintolavierailua. Tutustuin ravintolan perustaja Peter Hackmaniin edesmenneen Seppo Setälän kautta ja he molemmat toimivat ”kummeina” Maailmanmatkaajiin liittymiseemme.

  2. Kiitos kommentistasi! Ehkäpä tämä idea etenee vielä – lisätietoja sitten aikanaan jäsenkirjeessä ja/tai Facebook-ryhmässämme.

Kommentointi on suljettu.