Lueskelen Traveler Century Clubin uutisia noin kerran kuussa siltä varalta, että siellä olisi jotain mielenkiintoista. Tällä kertaa pysähdyin seuraaviin juttuihin:…
Purjelaivaristeily Karibialla tammikuussa 2015
MATKAKUUMETTA Jossakin vilahti esite Karibialla purjelaivaristeilystä, tömähti päähän kuin nuijan isku. Kiireetöntä menoa purjelaivaristeilijän kyydissä höystettynä pikku pyrähdyksillä Karibian saarille.…
Tampereen kokous
Tammikuussa tapasimme myös Tampereella – 13 maailmanmatkaajaa löysivät tiensä kävellen/autolla/junalla/onnibussilla Tampereen uuteen tornihotelliin lauantaina 24. tammikuuta. Tampereen oppaamme, Mäntysalot, ohjasivat…
Matkamessuilla johdatus maabongaukseen
Eilen päättyneillä matkamessuilla Pirkko Schildt kertoi Meeting Point -lavalla sunnuntaina maabongauksesta harrastuksena ja esitteli Maailmanmatkaajien toimintaa. Yleisöä oli paikalla ihan…
Bangladesh 19.12.2014-5.1.2015
Bangladesh Maa on pinta-alaltaan alle puolet Suomen pinta-alasta 147 000 neliökilometriä, mutta väkeä on 165 miljoonaa. On 9. suurin väkiluku…
Maailmanmatkaajien 7 ihmettä
Maailmanmatkaajien mahtavalla kokemuksella näistä kohteista valitsimme uudelleen maailman 7 uutta ihmettä ja 7 luontosarjan ihmettä. Maailmanmatkaajien 7 uutta ihmettä ovat:…
Tammikuun kuukausikokous
Keskellä joulunajan matkailusesonkia 12 jäsentä ehti kuitenkin osallistumaan tammikuun kuukausikokoukseen – keskellä joulun matkailusesonkia monet jäsenet olivat, tietysti, matkoilla: ainakin…
Travelers Century Club 60 vuotta – terveiset Indianasta
Käyn aika ajoin lukemassa Travelers Century Clubin tiedotteita vaikka se ei-jäsenenä hiukan voimistelua vaatiikin – tiedotteet löytyvät nimittäin osoitteesta http://travelerscenturyclub.org/archives/2003…
MTP: Matkakertomuksia 768 kohteesta
Most Traveled People -sivustolla on paitsi jäsenten bongaustiedot myös runsaasti matkakertomus- ja kuvamateriaalia. Erityisesti Veikon sivustolle tallettama materiaali on laajuudessaan…
Virtual Tourist: Bhutan ja Pohjois-Korea
Bongauslistoina nyttemmin ehkä tunnetuimpien Most Traveled Peoplen ja The Best Travelled Peoplen ohella jäsenemme ovat myös myötävaikuttaneet matkailuaiheisen tiedon kertymiseen…
Joulukuun kuukausikokous
Matkaajat tapasivat 18 hengenvoimin ja kun maailmallakin hengessä mukana oli 4 jossain päin oli hieno saavutus Itsenäisyyden aatoksi. Keskustelut kävi…
Peterin karaoke
Tässä tämä nyt.Peter Hackman on antanut luvan julkaisuun … tämän takia olisi kannattanut tulla jatkoille http://youtu.be/YXEVfy73wYA